Kaupunginvaltuusto: talousarviokokous

Arvoisat valtuutetut, virkahenkilöt sekä muut läsnäolijat

”Ei rakkaus isänmaahan ja kansaan ole sitä, että kaikki kaunistellaan, kaikki epäkohdat salataan. Rehellinen rakkaus paljastaa epäkohdat ja etsii niihin korjausta, etteivät ne ikuisesti jatku."

Näin lausui aikanaan Katri Vala, suuresti arvostamani runoilja ja ajattelija. Rakkaudesta ja toivottavasti vieläpä sellaisesta rehellisestä rakkaudesta me täällä päätöksiä kaupunkimme ja kaupunkilaistemme eteen teemme. Emme piilottele epäkohtia vaan etsimme niihin korjauksen jotteivat ne ikuisesti jatku.

Olemme jälleen kokoontuneet tänne päättämään Kajaanin kaupungin tulevaisuudesta, talousarvion ja suunnitelman muodossa. Kesällä hyväksyimme yhteistuumin uuden kaupunkistrategian, joka viitoittaa tietämme tulevaisuuteen. Tuleva vuosi on ensimmäinen, jota uuden strategian pohjalta on valmisteltu. On siis tässä vaiheessa perin aikaista arvioida, onko strategia onnistunut vai ei, mutta luja usko minulla on siihen, että se viitoittaa meille tietä kestävään tulevaisuuteen. Tulevina vuosina näemme mikä strategiassa on ollut toimivaa ja mitä asioita meidän on pystyttävä muovaamaan uudenlaisiksi.

Näen itse Kajaanin kaupungin tilanteen vakaana, meillä ei ole syytä painaa paniikkinappulaa muttei myöskään varaa heittäytyä riippumaton autuaan hekumalliseen keinutukseen. Meidän on pystyttävä olemaan rehellisiä itsellemme sen suhteen, mihin asioihin tukeutua tulevaisuudessa ja mitkä asiat taasen haastavat meitä vastaisuudessa. Mikäli saamme kaupunkikonsernin, kaupunkilaiset, elinkeinoelämän ja järjestökentän vetämään köyttä samaan suuntaan, on meillä käsissämme ilmeiset mahdollisuudet menestykseen Kajaanin kaupunkina.

Avoimien työpaikkojen ajoittainen runsaudenpula, laadukkaat peruspalvelut, puhdas sekä monimuotoinen luonto ja ympäristö, erinomaisen monipuoliset kulttuuripalvelut, vireä järjestökenttä sekä poikkeuksellisen hyvät liikuntamahdollisuudet ovat niitä menestyksen avaimia, joita meillä on jo nyt käsissämme. Nämä avaimet meillä on myös syytä pitää tiukasti otteessamme ja se tarkoittaa sitä, ettemme voi hykkerrellä tyytyväisyydestä paikalleen jämähtäen.

Lapset, nuoret ja lapsiperheet, niihin nojaa omalta osaltaan näkemykseni mukaan kaupunkimme tulevaisuuden kuva. Enkä tällä tarkoita, että muut väestöryhmät olisivat enemmän tai vähemmän tärkeitä, mutta näiden mainitsemieni ryhmien ympärille kietoutuu näkymä tulevaisuuden Kajaanista. Kajaanista, jossa meillä kaikilla on vastaisuudessakin hyvä asua ja elää, Kajaanista, jossa on vireää elämää.

Mikäli jäämme paikallemme emmekä pysty uusiutumaan siten, että vastaamme tämän ajan meille heittämiin haasteisiin, on tiemme tuleva olemaan kivinen ja kuoppainen. 
Yksi huolenaiheistani liittyy tulopohjan kasvun kehittymiseen ja sote-menojen kasvamiseen. Kajaanin kaupungin johdolla meidän on Kainuuna pystyttävä vastaamaan tähän haasteeseen. Omalta osaltaan hallituksen kaavailema sote- ja maakuntauudistus liennyttäisi paineita tämän osalta ainakin kuntakentältä, mutta valitettavasti joudun toteamaan olevani hiukan skeptinen uudistuksen läpimenoon.

Meidän onkin käännettävä kaiken varalta ajatuksiamme siihen suuntaan, että mitä me teemme, mikä sotea ja uusia maakuntia ei tulekaan? Kuinka Kainuu jatkaa tässä tilanteessa eteenpäin? Ratkaisut eivät välttämättä ole kaikille helppoja, mutta varmaa on se, ettei tulevaisuudesta selvitä riitelemällä ja toinen toistaan tökkimällä. Asioita on katsottava suoraan rehellisesti silmiin ja tehtävä se, mitä on tarpeen tehdä. Kajaanilla on asiassa oleva erityinen vastuu, sillä olemmehan me yli puolet Kainuusta.

Investoinnit ovat asia, joka puhuttaa vuosittain paljon. Ja syytä onkin, liki 30 miljoonaa ei voikkaan soljahtaa porinoitta ja pulinoitta päätöksentekoprosessin lävitse. On tärkeää muistaa, että jokainen investoitu euro on maksettava pois, kukaan ei tule ja kuittaa velkaa puolestamme. On myös kuitenkin tärkeää muistaa, että parhaimmillaan jokainen euro on investointi kaupungin elinvoimaan sekä kaupunkilaisten hyvinvointiin.

Jos itse uskomme omaan tulevaisuutemme, on meillä oltava myös uskallusta investoida tulevaisuutemme. On kuitenkin selviö, että pitkällä tähtäimellä meidän on pystyttävä tasoittamaan kovaa investointitahtia ja samaan aikaan pystyttävä vahvistamaan toisaalta tulopohjaamme.

Tahdon valtuuston puheenjohtajana kiittää valtuustoryhmiä menestyksellisesti ja tuloksellisesti työskentelystä kuluneen vuoden aikana. Mikäli olemme olleet asiasta samanmielisiä, olemme edenneet yksituumaisesti mutta jos olemme olleet jostain asioista erimieltä, olemme ratkaisseet asiat niin kuin ne demokraattisessa järjestelmässä ratkaistaan.

Toivon, että valtuustoryhmät pystyvät jatkossakin sitoutumaan suoraselkäiseen, rehtiin sekä avoimuuteen perustuvaan yhteistoimintaan Kajaanin kaupungin asioita hoitaessamme. Kiitän myös virkahenkilöstöä kuluneesta vuodesta ja hyvästä yhteistyöstä.

Näillä sanoilla toivon meidän olevan hyvä lähteä tekemään päätöksiä katsoen pystypäin tulevaisuuteen.

MEDIAPANKKI

Lataa painolaatuiset kuvat sekä logot täältä.

 

logo vasemmisto RGB musta

YHTEYS

Miikka Kortelainen
kortelainen.eduskuntaan
@gmail.com
045 1335 123/Miikka

© 2019 Miikka Kortelainen. All Rights Reserved. Designed by ARRdesigns